
Haluamme huolehtia tietoturvastasi – hoidamme potilasasioitasi vain turvallisia kanavia käyttäen
Suomen Lääkäriliiton ja Finla Työterveyden tietosuojaohjeisiin perustuen emme hoida potilasasioita sähköpostin välityksellä. Hoitoon liittyviä asioita voi hoitaa turvallisesti chat-viestien avulla OmaFinla-palvelun kautta (netin kautta tai mobiilisovelluksella), varata soittoajan tai jättää soittopyynnön tietylle asiantuntijalle.

Työterveyshoitajan monipuolinen työ on palkitsevaa ja haastavaa
Finlan blogissa ääneen pääsee tällä kertaa työterveyshoitaja Virpi Pälvimaa, joka toimii mm. koordinoivana työterveyshoitajana Saarioisilla. Saarioinen on ollut Finlan asiakkaana vuodesta 1974. ”Se on minulle hirmuisen arvokasta, että näinä aikoina on jotakin näin pysyvää.”

Uusi vuosi – uusi minä
Moni laatii vuoden viimeisinä hetkinä itselleen mahtipontisen julistuksen, jossa lupaa seuraavana vuonna laihduttaa ylimääräiset kilot pois, hikoilla kuntosalilla tai aloittaa naapurin kanssa astangajoogan. Mahtipontisuus kuitenkin rapisee pois melko nopeasti ja uudet lupaukset on unohdettu jo ennen loppiaista. Miksi uudenvuodenlupausten pitäminen on yhtä helppoa kuin pysyvä harmonia ja yhteiselo Punaisenmeren rannalla?

Kasvomaskien käyttösuositus Finlan asemilla
Suosittelemme, että Finlan työterveysasemilla asioivat asiakkaat käyttäisivät kasvomaskia tai kirurgista suu-nenäsuojainta koko asemalla viettämänsä ajan.

Ketteryys poikkeusoloissa toi Finlalle laatupalkinnon
Työterveyshuollon Laatuverkoston kilpailussa etsittiin poikkeusoloihin toimintaansa ketterästi kehittänyttä työterveyshuoltoa. Finla vakuutti palkintoraadin joustavalla ja tarvelähtöisellä toiminnallaan.

Case Metso Outotec: Tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvat sairauspoissaolot vähenivät kolmanneksella
Finlan ja Metson yhteistyö alkoi kesäkuussa 2018, kun Metso tuli Finlan asiakkaaksi. Hyvän yhteistyön, yhteisen päämäärän ja varhaisen tuen tuloksena tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvien poissaolopäivien määrä on laskenut Metso Outotecin Tampereen yksikössä yli kolmanneksella.

Työterveyslääkärimme Selina Selin: Monipuolisesta elämänkokemuksesta ja koulutuksesta lisää ymmärrystä asiakastyöhön
Finlan blogissa esitellään aina silloin tällöin henkilökuntaamme. Tällä kertaa haastateltavaksi pääsi työterveyslääkäri Selina Selin.

Influenssarokotteet loppumassa
Influenssarokotuksia on annettu maan laajuisesti aiempia vuosia enemmän, ja meillä Finlassa rokotteet ovat nyt loppumassa asemiltamme. Rokotteita ei ole saatavilla tällä hetkellä mistään lisää, joten valitettavasti emme voi enää varata aikoja influenssarokotuksiin.

Tietoturvallisuus Finlassa
Uutisissa on viime päivinä käsitelty terveydenhuoltoyksikköön kohdistunutta tietomurtoa. Ymmärrettävästi tämä on herättänyt kysymyksiä meidänkin asiakkaissamme. Tietoturvallisuus on Finlassa jatkuva prosessi ja meidän toiminnan jatkuvuuden kannalta strateginen tavoite.