Rohkeat yritykset tarttuvat toimeen sujuvan arjen ja työkyvyn turvaamiseksi

Sarita Ikkala

Toimiva arki ja tasainen energiataso on meidän jokaisen unelma ja tavoite työelämässä pärjäämiseen. Arkeen kuitenkin mahtuu aina tahmeampiakin päiviä. Niissäkin päivissä tekemisen tulisi olla sujuvaa, ja työn tulisi tarjota tekijälleen riittävästi mielihyvää ja onnistumisen tunteita. Ajoittain asiat tuntuvat luistavan kuin luonnostaan, toisinaan taas pitää pysähtyä pohtimaan, mitä tulisi tehdä toisin jaksaakseen paremmin. Finlan työkykyvalmennuksessa arkea parannetaan yhteistyöllä.

Työarkea voi nakertaa moni yksittäinen, kenties mitättömän pieneltäkin tuntuva tekijä. Joskus motivaatio tuntuu olevan hukassa tai kroppa jumittaa sieltä täältä. Toisinaan arki itsessään tuntuu sujuvan, mutta taustalla väreilee tarkemmin hahmottumaton muutoksen kaipuu. Jatkuva kiireen tunne, reaktiivinen toiminta vailla ennakointia ja pysähdyksiä, turhautuminen sekä motivaatiohaasteet voivat kasvaa pikkuhiljaa ja lopulta asettaa merkittäviä esteitä arjesta nauttimiseen tai jopa sairastuttaa. Finla Työterveydessä keskitytään tarjoamaan ryhmävalmennuksien avulla mahdollisimman monipuolista tukea näiden työarjen nakertajien tunnistamiseen, ennaltaehkäisyyn sekä jo kehittyneiden umpisolmujen avaamiseen.

”Finlan ryhmävalmennuksissa pysähdytään oman hyvinvoinnin, uranhallinnan ja osaamisen äärelle”, kertoo työkykyvalmentaja ja työterveyshuollon sosiaalialan asiantuntija Sarita Ikkala. ”Jokainen osallistuu omana itsenään. Lähtötilanteessa ei tarvitse olla treenaajan tai uratykin taustaa ja toisaalta taas, saa olla sitäkin. Tarpeita on meillä kaikilla ja oman tilanteen hahmottaminen on oleellinen asia sujuvassa työarjessa. Osallistujat ja heidän yksilölliset aiheensa kohdataan valmennuksessa yksilökäyntien ja ryhmätapaamisten avulla, eikä keneltäkään vaadita sen kummempaa etukäteisvalmistautumista tai skarppaamista.”

Arki sujuvaksi ja muutospeikot kuriin

Saritan mukaan ryhmävalmennuksen avulla yritys varmistaa henkilöstön kuulluksi tulemiseen ja kohtaamiseen liittyvää jaksamisen tukemista. ”Kaikki meistä eivät koe aiheelliseksi jakaa huoliaan helposti. On tärkeää päästä mukaan ja poimia itselle merkityksellisiä vinkkejä parempaan arkeen” sanoittaa Sarita ryhmävalmennuksen hyötyjä.

Yksittäinen osallistuja saa Finlan hyvinvointivalmennukseen osallistumalla eväitä ihan tavalliseen arjessa jaksamiseen, mutta myös apua muutoksen edistämiseen. Tämä auttaa omaksumaan uusia asioita ja viemään ne osaksi uudenlaista arkea ja elämäntapaa.

”Me tarjoamme jokaiselle työkaluja omien vahvuuksien hyödyntämiseen ja autamme tunnistamaan omat voimavarat. Valmennus ei tuo valmista treeniohjelmaa tai pureskeltuja vastauksia, vaan auttaa oivaltamaan, mikä arjessa toimii, mikä mättää ja mitä tulisi tehdä toisin”, Sarita kuvailee.

Finlassa valmennukset toteutetaan yhteistyössä, moniammatillisen tiimin voimin. Työkykyvalmentajien kanssa toimivat työfysioterapeutit ja -psykologit. Valmennusryhmät käynnistyvät yritysten aloitteesta. Keskiössä ovatkin ne rohkeat yritykset, jotka tarttuvat toimeen sujuvan arjen ja työkyvyn turvaamiseksi. Valmennusten sisältö räätälöidään aina yrityksen asettamien tarpeiden mukaisesti. Porukka voi koostua jostain ammattiryhmästä tai yrityksen valikoidusta henkilökunnasta laajemmin. Osallistuminen on aina vapaaehtoista ja lähtöisin osallistujan omasta halusta. Välillä ennen osallistujavalintaa selvitetään tarvetta laajemmin kyselyiden ja keskustelujen avulla työterveyshuollon tiimin toimesta.

Jatkuvaa kehitystyötä muuttuviin tarpeisiin

Ryhmävalmennusten hyödyntäminen työntekijöiden tukena on tuttua myös Katsa Oy:lle, jolle Finla on toteuttanut jo kahdesti Kunnon Vuosi -valmennuksen. Valmennusten pohjalta tehdyt raportit kertovat tuki- ja liikuntaelinvaivojen vähentyneen ja arkiliikkumisen kasvaneen. Merkittävää on ollut myös yhteisöllisyyden kasvu tai sen merkityksen laajempi huomiointi. Valmennusten lopussa osallistujat osaavat paremmin nimetä omia vahvuustekijöitään, mikä taas edesauttaa työnimun syntymistä sekä merkityksellisyyden löytämistä omasta toiminnasta.

Sarita Ikkala toivottaa sekä yrityksille että yksittäiselle työuran uurtajalle rohkeutta tarkastella asioita aidosti, yhdessä keskustellen ja ratkaisukeskeisesti.

”Finlan työkykyvalmentajat voi kutsua keskusteluun mukaan, haluamme tarjota onnistuneita ja kohdentuneita valmennuksia alasta tai ammattikunnasta riippumatta. Tervetuloa yhteistyöhön!”

Hyväksy evästeet katsoaksesi tämän videon.

 

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä artikkelit:

Työkykyvalmennus tarjoaa keinoja motivaation ja työkyvyn turvaamiseen

Työkykyvalmentajan avulla kohti inhimillisesti kestävämpiä työuria

Katso myös:

Työarjen nakertajat