”Ei sille löydetty mitään syytä. Kätkytkuolemallesi.
Onhan siitä jo aikaa.
Isäsikin pakkasi jo tavaransa ja lähti.
Ei jaksanut kuunnella, kun puhuin vain sinusta.
Olisi mielellään poistanut kotona esillä olevat kuvasikin.
Kuulemma yksikin temppeli olisi riittänyt.
…
En pidä tatuoinneista.
Otin eilen yhden sinun muistoksesi.
Kaverit soittelevat, kyselevät kuulumisia.
Yrittävät tulkita äänensävyjäni.
Keksivät minulle muuta tekemistä,
kutsuvat kylään, vievät teatteriin.
Varmistavat, että minulla on muuta ajateltavaa.
Ovat huolissaan, etten pääse sinusta yli.
En minä sitä murehdi.
Pelkään, että unohdan.”
(Marjo Pennonen: Minä olen kuin Sinä)
Suru kuuluu elämään siinä missä ilokin. Surun kokeminen on terve reaktio menetykseen ja se auttaa sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. Surua voi aiheutua hyvin erilaisista asioista, kuten menetyksistä, erokokemuksista ja erilaisista pettymyksistä. Läheisen ihmissuhteen menettämisen lisäksi surua voidaan kokea esimerkiksi lemmikkieläimen, terveyden, työn, harrastuksen tai vaikka tietyn elämänvaiheen menettämisen myötä.
Menetys ja suru nostavat esiin ihmisen keinottomuuden, mutta myös sopeutumiskyvyn. Vastaanotolla moni kaipaa pikakonsteja surusta eroon pääsemiseksi. Vaikka suru on luonnollinen reaktio, siitä monesti halutaan nopeasti eroon, aivan kuten monista muistakin kielteiseksi mielletyistä tunteista. Suruprosessia on kuitenkin vaikea nopeuttaa, eikä tunteiden tukahduttaminen auta toipumista. Helpoimmalla pääsee, kun hyväksyy surun tunteen osaksi sen hetkistä elämäänsä.
Surun kokemiseen vaikuttaa moni asia, kuten menetyksen luonne, surevan persoonallisuus, aiemmin koetut menetykset ja suruprosessin aikana toisilta saatu tuki. Surusta toipuminen on aina yksilöllistä ja jokaisella on oikeus surra tavallaan ja omaan tahtiinsa.
Surun vaiheet
Suru on prosessi. Voimakkaasta surusta voidaan tunnistaa eri vaiheita. Alun shokkivaiheessa menetys voi tuntua epätodelliselta. Tällöin on mahdollista reagoida yllättävälläkin tavalla – ennen kuin surua aletaan varsinaisesti kokea ja työstää. Joskus läheisen yllättävä ja äkillinen kuolema voi aiheuttaa järkytystä, joka siirtää surutyön alkamista. Tietoinen tilanteen ja surun kieltäminen esimerkiksi erotilanteessa, kun menetetty ihmissuhde korvataan heti toisella, ei ole hyvä asia. Silloin käsittelemätön suru voi painaa tiedostamattomana mielessä ja aiheuttaa myöhemmin ongelmia.
Reaktiovaiheessa menetys ymmärretään todeksi. Tilanne pyritään ottamaan haltuun pyörittelemällä tapahtunutta ja siihen liittyviä asioita mielessä. Jotkut kokevat menetyksen hyvin epäoikeudenmukaisena, mikä lisää tapahtuneen hämmästelyä ja murehtimista. Uhrin asemaan asettuminen on luonnollista, mutta se ei kuitenkaan vielä vie suruprosessia eteenpäin. Joskus suruprosessi ei pääse etenemään, kun sureva keskittyy huolehtimaan toisista surevista tai käytännön asioista.
Käsittelyvaiheessa sureva analysoi, mitä menetti ja miksi se tekee kipeää. Onkin hyvä huomata, että menetys ei aiheuttaisi niin voimakasta surua, jos sama asia, kuten ihminen, parisuhde tai lemmikkieläin, ei olisi aiemmin aiheuttanut voimakasta iloa. Asiasta puhumalla tai kirjoittamalla menetetylle voi ikään kuin jättää jäähyväiset. Monesti käsittelyvaiheessa tunteita koetaan aaltomaisesti laidasta laitaan. Vähitellen kuitenkin hyviä hetkiä ja päiviä on entistä enemmän.
Lopulta sopeutumisvaiheessa sureva löytää tasapainon ja ymmärtää hyväksyen, mistä joutuu luopumaan. Suremiseen käytetyt voimavarat pystytään suuntaamaan uudelleen ja annetaan elämän jatkua. Suru auttaa siis hyväksymään menetyksen ja tekemään tilaa uusille asioille. Vaikka menetys nousisikin aina välillä mieleen, siihen liittyvät ajatukset ja tunteet voivat muuttua myönteisemmiksi: sen sijaan, että mieleen nousisi vihan ja katkeruuden tunteita, voikin tuntea kaipausta ja ajatella menetettyyn liittyviä hyviä muistoja.
Ajan saatossa suru muuttuu akuutista surusta integroituneeksi suruksi, eli menetys muuttuu muistoksi ja se sulautuu osaksi elämää, ja sureva kykenee jälleen mielihyvään. Enää suru ei hallitse mieltä tai estä toimimasta ja tekemästä asioita. Menetetty pystytään kuitenkin haluttaessa helposti palauttamaan muistona mieleen. Edelleen tässäkin vaiheessa suru voi joskus nousta akuuttina suruna pintaan esimerkiksi tiettyjen merkki- ja juhlapäivien yhteydessä.
Suru tuntuu
Suruun voi liittyä monia tunteita, kuten ikävää, kaipausta, epätoivoa, ahdistusta, turvattomuutta, hylätyksi tulemisen tunteita, merkityksettömyyttä ja joskus vihaakin. Mieliala on tyypillisesti alakuloinen, mutta se voi myös vaihdella äkisti. Keho tuntuu väsyneeltä ja sureva voi kärsiä erilaisista kehon oireista, kuten keskittymis- ja muistivaikeuksista, päänsärystä, vatsan oireilusta ja itkuisuudesta. Sosiaalisiin tilanteisiin ja arkeen voi olla vaikea motivoitua. Koska sureminen voi olla fyysisesti uuvuttavaa, on tärkeää muistaa syödä riittävästi ja terveellisesti. On luonnollista, että suru vaikeuttaa myös nukkumista, eikä siitä kannata alkuun hätääntyä.
Jotkut pyrkivät läheisen menehdyttyä hävittämään vanhoja valokuvia ja muita muistoja pikaisesti. Ikään kuin ”poissa silmistä, poissa mielestä” -ajatus auttaisi nopeuttamaan suruprosessia. Tämä saattaa myöhemmin kaduttaa, ja sureminen ottaa joka tapauksessa aikansa. Surussa ei ole kyse vain menetetystä eroon pääsemisessä, vaan menetettyyn voi löytää uusia, mielekkäitä yhteystapoja esimerkiksi muistojen kautta.
Lupa nauttia elämästä
Suru voi aikaansaada tarpeen vetäytyä omiin oloihin. Sosiaaliset tilanteet ja ilonpito voivat tuntua vierailta, jos suru on voimakkaasti mielessä. Omiin oloihin vetäytymisessä on hyvät puolensa: se mahdollistaa omien ajatusten, tunteiden ja muistojen läpikäymisen sekä muutoksen ja sen seurausten jäsentelyn.
Toisaalta toiset ovat valmiimpia sosiaalisiin tilanteisiin, mutta ajattelevat, että jos on hiljattain menettänyt läheisen ihmisen, olisi esimerkiksi epäsopivaa käydä ystävän kanssa kahvilla. Tällaisilla odotuksilla on kuitenkaan turha luoda itselleen lisärasitetta. Se ei ole suremisesta pois, vaikka välillä tekisikin jotain muuta mukavaa. Päinvastoin voi tehdä ihan hyvää saada välillä muuta ajateltavaa. Surevallakin on oikeus tuntea iloa elämän hyvistä asioista, eikä siitä ole syytä kokea syyllisyyttä.
Sosiaalisen tuen saaminen ja surun ilmaiseminen auttavat surevaa. Surevalle voi siis tarjota seuraa ja kuuntelua. Mikäli toinen kuitenkin haluaa olla yksin, sitä on hyvä kunnioittaa. Kasvotusten usein läsnäolo ja kuuntelu riittävät surun jakamiseen – ei siis tarvitse osata sanoa mitään erityistä. Surevalta voi myös kysyä, tarvitseeko hän apua käytännön asioissa tai seuraa esimerkiksi kävelylle.
Hallitsematon ja pitkittynyt suru vaatii ammattiapua
Kovin hallitsevaan suruun voi koettaa pitää päivittäistä suruhetkeä, jolloin käsittelee tapahtunutta tai muistelee menetettyä. Suruhetki mahdollistaa sen, että muihin hetkiin ja normaaliin arkeen vapautuu voimavaroja, kun tietää, että surulle on varattu oma aikansa. Monesti voimakkaassa surussa ensimmäinen vuosi on pahin, koska vuodenajat ja merkkipäivät palauttavat mieleen edellisen vuoden tapahtumia. Sitä seuraavana vuonna on ehditty jo luomaan uusia muistoja.
Joskus suru jatkuu voimakkaana huomattavan pitkään. Jos menetyksestä on kulunut puoli vuotta, mutta voimakas tuska jatkuu eikä menetykseen sopeutuminen ole edennyt, voidaan puhua pitkittyneestä surusta. Erityisen voimakkaana tai pitkittyessään suru on terveysriski ja se voi johtaa myös masennukseen. Silloin ihminen voi tarvita ammattiapua. Aina jos tuska ei tunnu hellittävän, sureva on toimintakyvytön, eikä hän näe valoa tunnelin päässä, kannattaa hakeutua terveydenhuollon pariin, koska silloin suruprosessi on todennäköisesti jumittunut. Ammattiavun pariin kannattaa hakeutua myös silloin, jos suru on traumaattista surua, eli jos menetykseen liittyy esimerkiksi henkirikos tai itsemurha.
Suru osana kirjaa
Fiktiivinen esikoiskirjani ”Minä olen kuin Sinä” (Kirjokansi) julkaistaan elokuussa. Kyseessä on tarinakokoelma ihmisten kohtaamista haastavista elämäntilanteista ja murheista. Myös surun tunteet ja kokemukset tulevat näkyviksi useissa kirjan tarinoissa. Kirja muistuttaa siitä, että kaikilla meillä on omat haasteemme, vaikkei toisten ongelmat aina ulospäin näkyisikään. Tarinoista on mahdollista saada vertaistukea erilaisissa elämän haasteissa.
Marjo Pennonen
Työterveyspsykologi
Seuraa: Facebook: Kirjailija Marjo Pennonen, Instagram: @marjo.pennonen
