Tässä blogitekstissä haluan käsitellä ilmiötä nimeltään pelko, joka on meille jokaiselle tuttu, mutta aina yhtä epämiellyttävä tunne.
Monella on arkeen paluu koittanut kesälomien jälkeen. Orientoituessamme jälleen työrooliimme luemme samanaikaisesti uutisointia koronaviruksen toisesta aallosta. Voimistuva huoli, pelko ja epävarmuus hiipivät mielemme sopukoista jälleen aktiivisesti pintaan. Muistamme edelleen, kuinka viime keväänä maailma pysähtyi hetkessä: Tapahtuuko tämä jälleen? Miten tulemme selviämään? Millaiseksi arkemme muotoutuu?
Väittäisin, että huoli, pelko ja epävarmuus ovat aina läsnä, nyt vain uhan koskettaessa konkreettisesti arkeamme tiedostamme näitä paremmin. Kättelykielto ja turvavälit, etätyösuositus, desinfiointipullojen ilmestyminen työpöydille ja kasvomaskien yleistyminen asiakaskohtaamisissa tekevät pelosta aiempaa näkyvämmän.
Pelko vie huomion pois tästä hetkestä
Pelko on asia, joka vie huomiomme joko menneeseen tai tulevaan, pois tästä hetkestä. Pois tästä hetkestä, jolla ainoastaan on lopulta väliä. Tämä hetki on kaikki, mitä meillä on. Elämä tapahtuu preesensissä. Kuitenkin pelkäämme historian toistavan itseään tai vaihtoehtoisesti jonkin vielä suuremman uhkan kohtaavan meitä edessäpäin. Karrikoiden voisi sanoa, että pelko on usein sama kuin emme eläisi laisinkaan. On hyvä muistaa, että pelko on luonteeltaan aina pelkästään hypoteettinen: se ei ole totta tässä hetkessä eikä sen koskaan todeksi tarvitse tullakaan.
Onko pelossa mitään positiivista?
Pelko ei kuitenkaan ole ainoastaan kielteiseksi miellettävä tunne, vaan sillä on myös suojaava vaikutus: pelko saa meidät varautumaan, ennakoimaan ja suunnittelemaan. Emme ole aseettomia, mikäli uhka realisoituu. Pohdimme keinoja ehkäistä viruksen leviämistä, pitää yhteiskunta toimintakykyisenä ja työnteko sujuvana.
Pelko haastaa meitä myös arvioimaan vallitsevia toimintatapojamme ja käytänteitämme sekä kehittämään näitä. Suojaavan merkityksensä lisäksi pelkoon sisältyy myös uuden oppimisen ja oivaltamisen mahdollistuminen. Kun kohtaamamme tilanne on meille uusi ja vieras, eivät nykyiset selviytymiskeinomme ole välttämättä riittäviä tilanteen ratkaisemiseksi. On keksittävä ja kehitettävä jotakin uutta, mikä puolestaan luo sijaa onnistumisen kokemukselle.
Voimme kysyä itseltämme, milloin koemme onnistuneemme jossakin? Mitä onnistuminen tarkoittaa sinulle? Eikö todellinen onnistuminen ole sitä, että miellämme joutuneemme ponnistelemaan ja näkemään vaivaa tavoitteemme eteen? Voiko onnistumista ylipäänsä olla ilman haasteita, vastoinkäymisiä ja pelkojen kohtaamista ja ylittämistä?
Kesytä pelkosi!
Tämän blogitekstin myötä haluan kannustaa jokaista kesyttämään pelkonsa ja näkemään uhkien sijaan mahdollisuudet myös koronakriisin keskellä. Vaikka vallitseva virustilanne, siitä aiheutuvat rajoitustoimenpiteet ja työnteon rutiinien rikkoutuminen ovat valitettavia, on myös kielteisissä asioissa myönteinen kääntöpuolensa. Kaiken keskellä voimme kysyä, mitä olemme oppineet, mitä olemme havahtuneet aiempaa selvemmin arvostamaan ja mitä olemme esimerkiksi uusista työskentelytavoista ja -rutiineista hyötyneet. Moni pelko on jo selätetty ja moni huoli on rauennut myös tyhjiin. Toisaalta pelko voidaan nähdä meitä suojaavana asiana. Ehkä voimmekin uskoa selviytymiseemme keskittymällä hyvinvointiamme ja jaksamistamme tukeviin tekijöihin.
Ei koskaan mitään niin pelottavan pahaa, etteikö jotain hyvääkin.
Heidi Ruohotie
Vastaava työterveyspsykologi
Finla Työterveys Oy
