Työterveyshuollon ravitsemusterapia parantaa työkykyä

Ravitsemusterapia auttaa kohti terveellistä ruokavaliota.

Työterveyshuollossa ravitsemusterapeutti täydentää ravitsemushoidon osaamisellaan työterveyshuollon ammattilaisten tekemää työtä. Ravitsemusterapialla edistetään terveyttä ja voidaan ehkäistä ja hoitaa sairauksia ja niistä aiheutuvia oireita. Näin voidaan ylläpitää ja parantaa työntekijän työkykyä ja vireystilaa.

Työterveyshuollon ravitsemusterapeutin ohjauksesta hyötyvät asiakkaat, joilla on esimerkiksi vuorotyö tai työaikaisen ruokailun toteuttamista hankaloittava työ. Ravitsemusterapeutin avusta voivat erityisesti hyötyä myös ne asiakkaat, joilla on vatsaongelmia, ylipainoa tai lihavuutta, korkea verensokeri tai palautumiseen ja vireystilaan liittyviä ongelmia.

Toiminnalliset vatsavaivat (IBS) ovat väestön keskuudessa yleisiä. Arvioiden mukaan 10–15 % väestöstä kärsii jossakin vaiheessa elämäänsä tästä vaivasta. Tutkimusten mukaan kolme neljäsosaa ärtyvän suolen oireyhtymää potevista saa oireisiinsa avun fodmap-ruokavaliosta, jonka turvalliseen toteuttamiseen ravitsemusterapeutti ohjaa. Finlan laillistettu ravitsemusterapeutti Teija Ylönen kertoo: ”Kokemukseni mukaan osa ärtyvästä suolesta kärsivistä on vaivojensa vuoksi ajoittain jopa työkyvyttömänä, koska vatsakivut ja ripuli tekevät työn tekemisen mahdottomaksi.”

”Työterveyshuollossa ravitsemusterapeuttina toimiessani olen huomannut, että painonhallintaa usein vaikeuttaa asiakkaiden heikko palautuminen”, toteaa Ylönen. Palautumista edistäviä elämäntapatekijöitä ovat oikeanlainen ravitsemus, riittävä lepo ja uni, sopiva määrä liikuntaa sekä stressinhallinta. Ravitsemusterapeutti auttaa asiakasta löytämään itselleen palautumista edistävät ateriatottumukset. Oikeanlainen ravitsemus parantaa vireystilaa ja unen laatua ja sitä kautta toivottavasti lisää myös halua liikunnan lisäämiseen.

 

Moniammatillinen yhteistyö tuo parhaat tulokset

Työterveyshuollon ravitsemusterapeutille on hyvin tärkeää moniammatillinen yhteistyö työterveyslääkärien ja -hoitajien kanssa. Heidän arvionsa perusteella asiakkaat lähetetään vastaanotolle, ja yhteistyöllä taataan asiakkaan kokonaisvaltainen hoito. Myös työfysioterapeutit ja työterveyspsykologit ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita ravitsemusterapeutille.

”Ravitsemusterapeutin palvelujen käyttö on ollut hieno lisä työterveysasemamme palveluihin. Olemme jo vuosien ajan tehneet Teijan kanssa hyvää ja mutkatonta yhteistyötä, liittyväthän ravitsemusasiat saumattomasti yhteen niin työterveyshuollossa tapahtuvien terveystarkastusten kuin sairauskäyntienkin kanssa. Teijalle ohjaamieni asiakkaiden kohdalla neuvonnan ja ohjauksen tarve on yleisimmin liittynyt painonhallintaan ja ruokavalioneuvontaan,” kertoo työterveyshoitaja Päivi Kainulainen Finlan Mäntän asemalta.

”Käynnin syy voi olla myös sairausperusteinen. Erityisesti viime vuosina lisääntyneiden suolistosairauksien ja esimerkiksi aikuistyypin diabeteksen hoidossa ravitsemuksella on hyvin suuri merkitys. Vaikka tietoa on nykyisin tarjolla paljon, sen soveltaminen oman hyvinvoinnin tueksi onnistuu parhaiten asiantuntevan ravitsemusterapeutin avulla”, Kainulainen jatkaa.

 

Kokonaisvaltainen lähestymistapa motivoi asiakkaita

Ravitsemusohjaus lähtee liikkeelle asiakkaan esitietojen ja senhetkisten ruokailutottumusten selvittämisestä. Esitietoihin kuuluvat mahdollisten sairauksien ja lääkitysten lisäksi mm. uniasiat ja liikuntatottumukset. Ruokailutottumusten selvittäminen tapahtuu ravintoanamneesin tai asiakkaan etukäteen täyttämän ruokapäiväkirjan avulla. Näiden asioiden perusteella muutostarpeet selviävät, ja yhdessä asiakkaan kanssa keskustellen käydään läpi keinot ja tavat muutosten toteuttamiseen.

”Monet asiakkaani ovat vastaanotollani yllättyneet kokonaisvaltaisesta otteestani ravitsemusohjaukseen. Ravitsemuspulmien lisäksi vastaanotolla haetaan ratkaisuja myös mahdollisiin uniongelmiin ja stressinhallintaan, sillä nämä tekijät vaikuttavat voimakkaasti yksilön mahdollisuuksiin toteuttaa terveyttä ja työkykyä edistävää ravitsemusta”, Teija Ylönen kertoo.

Painonhallinta-asioissa ja vireystilan ongelmissa vastaanotolle lähetetyt ovat usein löytäneet uutta motivaatiota kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta ongelmaan. Tällöin myös ravitsemusohjaus sisäistetään vahvemmin, kun elämäntapamuutosten esteinä tai hidasteina olevat asiat ensin selvitetään yhdessä keskustellen.

”Ravitsemusterapeuttina on kannustavaa nähdä ravitsemusohjauksen hyöty asiakkaalle. Näitä tilanteita on ollut lukuisia esimerkiksi toiminnallisten vatsavaivojen osalta. On hienoa, kun päivittäiset työkykyä alentavat vatsavaivat ovat vähentyneet tai jääneet kokonaan pois. Tällä on ollut myös työterveyshuollon palvelujen käyttöä sekä sairauspoissaoloja vähentävä vaikutus,” kiteyttää Ylönen ravitsemusterapian hyödyistä.

 

Ravitsemusterapiaa myös etävastaanottona

Ravitsemusterapeutin antama ohjaus työterveyshuollossa on aina kertaluontoista, mutta käytännössä ohjausta voidaan jatkaa 1–2 lisäkäynnillä tarpeen niin vaatiessa. Tarve ravitsemusterapeutin vastaanotolle tulee aina olla työterveyshuollon ammattihenkilön arvioima, ja sen tulee olla ennaltaehkäisevää ja työkykyä ylläpitävää. Lisäksi ravitsemusterapeutin palvelut täytyy olla kirjattuna asiakasyrityksen toimintasuunnitelmaan.

Teija Ylönen on toiminut Finlan Mäntän työterveysasemalla ravitsemusterapeuttina useita vuosia. Vastaanotot on toteutettu tähän saakka normaalisti lähivastaanottoina. Nyt olemme Finlassa aloittaneet myös ravitsemusterapeutin etävastaanotot, jolloin ravitsemusterapeutin vastaanotolle on mahdollista ohjata kaikkia asiakkaita Finlan toiminta-alueilta, fyysisestä sijainnista riippumatta. Etävastaanotot soveltuvat ravitsemusterapiaan hyvin, sillä videoyhteys mahdollistaa kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen. Etävastaanottojen lisäksi ravitsemusterapeutin perinteiset lähivastaanotot jatkuvat Mäntässä normaaliin tapaan.

 

Muuta mielenkiintoista luettavaa

Vireyttä työpäivään terveellisillä ruokailutottumuksilla

Viisas vatsa