50 vuotta: Finlan ja Kojan keski-ikäinen kumppanuus kehittyy edelleen
Vankkumaton luottamus rakentuu vuosien saatossa. Ilmankäsittely- ja ilmastointilaitteita valmistava Koja on ollut asiakkaamme jo puoli vuosisataa, ja yhdessä on ehditty kokea paljon.
”Kerran sattui niin, että kummisetäni teloi työmaalla kätensä aika pahasti. Minä vein hänet ensimmäisenä Kauppakadulle työterveyteen, ja siellä katsottiin, että ei ei, nyt suunta sairaalaan. Ei minulle tullut mieleenkään, sillä kaikkihan työterveyteen vietiin! Mikään vaiva ei tuntunut niin pahalta, ettei Finlassa olisi sitä hoidettu.”
Näin muistelee Jorma Aalto, jonka työura ilmankäsittely- ja ilmastointilaitteita valmistavan Kojan palveluksessa on yhtä pitkä kuin perheyrityksen yhteistyö Finlan kanssa – siis peräti 50 vuotta.
Koja-Yhtiöiden toimitusjohtajana ja Koja Oy:n hallituksen puheenjohtajana pitkään toiminut Aalto aloitti uransa 70-luvulla asennustöissä. Nyt kun on aika siirtyä eläkkeelle, kohtaamiset työuran varrelta pysyvät lämpiminä muistoina mielessä.
”Olen mennyt aina mielelläni töihin, ja suurin syy ovat olleen ihmiset. Jos töissä on hyvä olla, se on iso tuki ihmiselle ja jaksamiselle”, Aalto sanoo.
Ja juuri työssä jaksamisesta olemme halunneet aina pitää huolta. Koja on ollut työterveysasiakkaamme jo vuodesta 1973. Pitkä kumppanuutemme on kuin ystävyyssuhde, joka on kokenut maailman muutokset ja vahvistunut ajan saatossa.
Koja-Yhtiöiden kehitysjohtaja Johanna Kärki tiivistää yhteistyön merkitystä:
”Olemme aina tehneet nimenomaan yhteistyötä, ja se on ollut sujuvaa. Kyllä sillä on iso merkitys. Silloin on suuri kynnys lähteä vaihtamaan toimijaa. Paljon painoarvoa on haluttu laittaa hyvin toimivalle suhteelle.”
Avointa keskustelua ja yhteinen suunta
”Selkävaivojen takia menin Anttilan Tuulikin luona käymään, ja hän täräytti minulle ensimmäisenä, että pääsenkö kyykkyyn. Minä mietin, että mitähän tästä tulee ja sanoin, että näytä esimerkkiä. Lääkäri kävi kyykyssä, ja minun oli tietysti pakko mennä perässä. Lääkäri sanoi, että hyvinhän se meni ja vastasin, että niin meni sullakin. Se oli sellainen alku, josta lähti hyvä ja pitkä lääkärisuhde. Jatkaisin sitä varmasti vieläkin, mutta mokoma jäi eläkkeelle.”
Finlan henkilökunta ehti työvuosien varrella tehdä Jorma Aaltoon lähtemättömän vaikutuksen, ja useiden lääkärien sekä hoitajien nimet ovat edelleen kirkkaasti muistissa. Huumori ja lämpimät kohtaamiset ovat jääneet mieleen.
Pitkästä historiasta on ollut hyötyä molemmin puolin. Tunnemme toisemme, dokumentaatiota on pitkältä ajalta ja vuoropuhelua voidaan käydä matalalla kynnyksellä. Molemmat ymmärtävät, mihin pyritään ja kuinka yhdessä toimitaan.
Vastaava työterveyslääkäri Minna Arvaja on toiminut Kojan vastuulääkärinä jo yli 10 vuoden ajan. Vuoropuhelu auttaa myös lääkäriä löytämään sopivia ratkaisuja ja kehitysideoita.
”Aina ei välttämättä tarvitse odottaa sitä seuraavaa sovittua palaveria, vaan tavoitamme toisemme nopeasti, jos jotakin on mielessä. Esimerkiksi työkyvyn tukeminen on todella sujuvaa, kun tunnemme toisemme pitkältä ajalta ja tiedän, millaisia mahdollisuuksia on käytettävissä. On aivan ihanaa, kuinka helppoa on esimerkiksi sopia työkuvan tilapäisistä joustoista”, Arvaja iloitsee.
Maailma muuttuu
”Olikohan se aikoinaan torstai, kun oli lääkärikin paikan päällä ja hoitaja useammin. Kyllähän se helpotti, kun pääsi heti käymään.
Alkuun potilastietoja säilytettiin ruskeassa kansiossa, joka oli kiikutettu lääkärille. Hän avasi sen, ja väliin laitettiin valkoisia papereita käynneistä. Sen jälkeen tulivat sanelulaitteet, ja nykyään on jo sähköiset järjestelmät.”
70-luvulla meno oli melko erilaista kuin nykyään. Yhteistyömme alkuaikoina lääkäri ja hoitaja työskentelivät osan viikosta paikan päällä Kojan toimitiloissa. Vastaanotot yrityksien sisällä olivatkin varsin normaalia toimintaa, ja käytäntö jatkui aina vuosituhannen taitteeseen. Vielä parikymmentä vuotta sitten Finlan hoitajalla oli oma huone Kojan tiloissa, konttorin portaiden vieressä.
Ennen kaikki oli paremmin, sanotaan. Mutta oliko sittenkään?
Nykyään ainakin työterveyden palvelut ovat paljon laajemmat. Työfysioterapeutit kiinnittävät huomiota ergonomiaan, on taukojumppaa, työterveyspsykologeja ja työkykyvalmentajia. Ylipäätään työssä jaksamiseen ja hyvinvointiin kiinnitetään jatkuvasti enemmän huomiota.
Kojalla varsinkin tuotannossa työergonomia on tärkeä osa työntekijöiden hyvinvointia, ja työfysioterapeutti on tullut monelle tutuksi. Aina näin ei kuitenkaan ollut.
”Ei sitä osattu ajatella samalla tavalla esimerkiksi 30 vuotta sitten. Silloinhan vielä tupakoitiinkin sisällä! Onhan tämä maailma muuttunut paljon”, Johanna Kärki muistelee.
Yleisesti Kojalla on aina suhtauduttu myönteisesti muutoksiin ja yrityskulttuurissa halutaan mahdollistaa kehitys työhyvinvoinnissa.
”Yhteistyö Finlan kanssa lähtee yrityksemme arvoista ja siitä, millainen työnantaja haluamme olla. Se vain vahvistuu vuosi vuodelta. Nolla tapaturmaa ja hyvinvoiva henkilöstö eivät ole vain sanahelinää strategiassa vaan asioita, jotka ohjaavat toimintaa ja ovat tämänkin yhteistyön takana”, Johanna Kärki muistuttaa.
”Ja se näkyy pitkinä työurina”, lääkäri Minna Arvaja huomauttaa.
Kehittyen kohti tulevia vuosia
Sekä meillä että Kojalla odotetaan innolla, mihin nyt 50-vuotias yhteistyömme voi tulevaisuudessa vielä kehittyä. Säännöllisen vuoropuhelun avulla etsitään jatkuvasti uusia kehityskohteita.
”Esimerkiksi Finlan toteuttama kysely työn psykososiaalisista kuormitustekijöistä auttaa meitä omassa riskiarvioinnissa. Odotamme, että saamme myös tulevaisuudessa työkaluja sisäiseen kehitykseemme. Silloin saadaan aikaan arvokasta vuoropuhelua”, Johanna Kärki sanoo.
Kojalla on aina otettu myös innokkaasti vastaan kehittämiämme uusia palveluita ja toimintamalleja. Esimerkiksi etäasiointipalvelut ovat olleet tervetullut lisä. Yhdessä pääsemme käymään läpi käyttökokemuksia ja kehittymään edelleen.
Koja Oy:n ja Koja-Yhtiöiden toimitusjohtaja Leena Aalto kiittelee Finlan halua kehittää toimintaansa.
”On tärkeää, että on erilaisia tapoja lähestyä työterveyttä, koska meillä on töissä monta eri sukupolvea. Etäpalvelut ovat tärkeitä”, Leena Aalto sanoo.
Pitkän yhteisen historian pohjalta on myös helpompi kehittää yhteistyötä, kun tunnemme toisemme, ja luottamus on kasvanut vuosien varrella. Tutulle yhteistyökumppanille on helpompi tuoda esiin myös huolet ja murheet.
”Luottamuksen ansiosta on turvallista kertoa omista ongelmistaan, olivat ne sitten mitä tahansa”, Leena Aalto sanoo.
Jorma Aallolle suhde työterveyslääkäriin muodostui jopa niin hyväksi, että tutulla lääkärillä haluaa käydä myös työuran päättymisen jälkeen.
”Mauri Jussila oli aikoinaan työterveyslääkärimme, ja meillä on aina kulkenut sukset samaan suuntaan. Asiointi on ollut todella helppoa. Hän työskentelee nykyään eräällä yksityisellä lääkäriasemalla, ja olen ajatellut, että alan käydä jälleen hänen vastaanotollaan nyt, kun siirryn eläkkeelle.”
Lähellä ja läsnä
Työterveyspalvelut ovat paljon muutakin kuin sairauslomatodistuksia flunssapotilaille. Parhaimmillaan työterveysyhteistyöllä voi olla suuri merkitys koko työyhteisölle. Joillakin paikkakunnilla esimerkiksi kunnalliseen terveydenhuoltoon hakeutuminen voi olla hankalaa, ja työterveyspalvelut ovat työssäkäyville tärkeässä roolissa.
Kojalle myös palveluidemme läheisyys tuo helppoutta. Työterveysasemamme sijaitsee lyhyen matkan päässä, ja esimerkiksi rokotuksia tarjotaan ajoittain myös yrityksen omissa toimitiloissa.
”On hyvin olennainen osa työn tekemistä ja työelämää tietää, että apua ja tukea on tarvittaessa aina saatavilla”, Leena Aalto summaa.
Mutta mikä siis on pitkän kumppanuuden salaisuus? Ihmiset sen tekevät – yhdessä. Kuten Jorma Aalto tiivistää:
”Matkan varrella minulla on ollut todella monta hyvää lääkärisuhdetta Finlassa. Ikävä on jäänyt esimerkiksi Tuulikki Anttilaa ja Mauri Jussilaa. Erilaisia lääkäreitä ja hoitajia – voi että, he ovat ihania ihmisiä!”