Jos sinulla on hengitystieinfektion oireita, ota ensin yhteyttä omaan työterveyshoitajaasi tai asiakaspalveluumme puhelimen (03 25639555) tai chatin / videovastaanoton välityksellä. Ethän tule millekään vastaanotolle hengitystieoireisena ilman ennakkoyhteydenottoa.

Aivoviikko 2020 – tue aivoterveyttä terveellisillä elämäntavoilla

Tällä viikolla vietetään vuosittaista Aivoviikkoa, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota aivoterveyteen. Edellisten vuosien tapaan teemana on Vaali aivojasi, jonka avulla halutaan muistuttaa pienistä, mutta merkittävästi aivoterveyttä edistävistä valinnoista. Tänä vuonna halutaan nostaa esille etenkin ravinnon, liikunnan ja mielen hyvinvoinnin merkitys aivoterveydelle.

 

Sydänystävällinen on myös aivoystävällistä

Terveellisen ravinnon merkitystä aivoterveydelle ei voi korostaa liikaa. Paitsi että terveellinen ruokavalio pitää vireänä ja kohottaa mielialaa, se myös pienentää merkittävästi riskiä sairastua aivoverenkiertohäiriöihin.

Ravinnossa kaikkein tärkeintä on kokonaisuus. Terveellisen ruokavalion koostamisessa hyvänä ohjenuorana toimivat ravitsemussuositukset, ja päivittäisenä apuvälineenä toimii loistavasti lautasmalli. Lisäksi voidaan ajatella, että se, mikä tekee hyvää sydämelle ja verisuonille, tekee sitä myös aivoille. Esimerkiksi kasvikset, hedelmät, kalat ja kasviöljyt ovat sekä sydän- että aivoterveyden kannalta erinomaista ruokaa, sillä ne sisältävät paljon suojaravintoaineita ja hyviä rasvoja. Aivojen ja koko yleisterveyden kannalta on lisäksi erityisen tärkeää pitää kohtuus alkoholinkäytössä.

Töissä terveellisen ruokavalion noudattaminen pitää verensokerin tasaisena ja keskittymiskyvyn korkealla koko päivän. Vinkkejä terveellisen ruokavalion noudattamiseen vuorotyössä on koottu tähän blogikirjoitukseemme.

 

Aivot rakastavat liikuntaa – löydä itsellesi mieluinen laji

Aivoterveyden huomioimisessa keskeistä on myös liikunta – sitä aivot suorastaan rakastavat. Kohonnut verenpaine on merkittävä riskitekijä aivoverenkiertohäiriöiden synnyssä. Liikunta laskee verenpainetta ja tekee näin hyvää myös aivojen verisuonille.

Liikuntasuositusten mukaan sydämen sykettä kohottavaa, reipasta liikuntaa tulisi harrastaa viikoittain kahden ja puolen tunnin ajan. Jos harrastaa teholtaan rasittavaksi laskettavaa liikuntaa, riittää ajaksi viikoittain tunti ja viisitoista minuuttia. Tämän lisäksi lihaskuntoa ja liikehallintaa tulisi harjoittaa vähintään kahdesti viikossa.

On myös hyvä muistaa, että muutamankin minuutin mittaisilla liikuntapätkillä on kokonaisuuden kannalta merkitystä ja arjen askareet tarjoavat tällaisia hyötyliikunnan mahdollisuuksia päivittäin. Arkiliikunnan ohelle kannattaa etsiä liikuntaharrastus, joka tuottaa itselle iloa.

 

Hyviä tekoja mielenterveydelle

Aivoterveyden vaalimisessa oleellista on huolehtia myös omasta mielenterveydestä. Terveellinen ravinto ja liikunta vaikuttavat positiivisesti mielenterveyteen jo omalta osaltaan, mutta sen vaalimiseksi kannattaa tehdä myös muita tekoja. Luonnossa liikkuminen ja läheisten kanssa oleskelu tekevät mielelle hyvää vapaa-ajalla ja auttavat palautumaan. Töissä aivoja kannattaa vaalia kiinnittämällä huomiota kognitiiviseen ergonomiaan ja hyvään palautumiseen.

 

Aivoviikosta voit lukea lisää Muistiliiton nettisivuilta.

Jos sinulla on hengitystieinfektion oireita, ota ensin yhteyttä omaan työterveyshoitajaasi tai asiakaspalveluumme puhelimen (03 25639555) tai chatin / videovastaanoton välityksellä. Ethän tule millekään vastaanotolle hengitystieoireisena ilman ennakkoyhteydenottoa.