Juhli. Kiitä. Toimi. Kunnon työn päivä 7.10.

Työterveyslääkärin ja yleislääkärin koulutuksen erot

Kiitä työkaveria, vietä reilu kahvitauko

Sekä käytännön kokemuksista että tutkimustuloksista tiedetään, että palautteella, kiitoksella ja toisen huomioon ottamisella on positiivisia vaikutuksia työn tuloksiin ja tuottavuuteen. Kunnon työn päivänä 7. lokakuuta juhlitaan ihmisarvoista työtä, hyvää työelämää ja mahdollisuutta vaikuttaa sen kehittämiseen.

Tule mukaan viettämään kansainvälistä Kunnon työn päivää yhdessä tuhansien muiden työntekijöiden kanssa – ja ilmoita työyhteisösikin. #‎Kunnontyönpäivä‬’ä vietetään 7. lokakuuta, sillä jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen työhön!

Kiitä silloin työkaveria, vietä reilu kahvitauko tai järjestä tempaus kunnon työn puolesta. Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen työhön, ympäri maailman.

Kunnon työn päivänä, keskiviikkona 7. lokakuuta kampanjoidaan nuorten työllisyyden puolesta ja syrjäytymistä vastaan. Teemapäivää vietetään kuudetta kertaa samanaikaisesti eri puolilla maailmaa. Kunnon työn päivän järjestelyissä ovat mukana mm. Työelämä 2020 -hanke, Ammattiliittojen keskusjärjestöt SAK, STTK, Akava sekä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK.

Lisätietoja Kunnon työn päivästä löydät:
www.kunnontyo.fi
www.facebook.com/kunnontyo