Tampereen Energia Oy – Työkykyjohtaminen tuo tuloksia

”Työkykyjohtamiseen keskittyminen alkoi nopeasti johtaa tuloksiin”

Tampereen Energia ryhtyi pari vuotta sitten kehittämään organisaationsa työkykyjohtamista ja kouluttamaan esihenkilöitä. Sekä poissaolot että pitkät sairauslomat ovat vähentyneet selvästi.

Energiayhtiö Tampereen Energia on yhteistyössä Finlan kanssa panostanut viime vuodet vahvasti työkykyjohtamiseen. Työ aloitettiin kartoittamalla lähtötilannetta, ja pitkiin sairauslomiin johtavia syitä selvitettiin tarkasti.

”Kartoituksen jälkeen aloimme kouluttaa esihenkilöitä työkykyjohtamiseen ja työkykykeskustelujen käymiseen. Nopeasti tämä alkoi johtaa myös tuloksiin”, Tampereen Energian henkilöstöjohtaja Virpi Waldén kertoo.

Kuvassa Virpi Walden nojaa seinään ja katsoo kameraan
Tampereen Energian henkilöstöjohtaja Virpi Waldén

 

Tampereen Energia on Tampereen kaupungin omistama energiayhtiö, ja organisaatio koostuu emoyhtiöstä sekä kahdesta tytäryhtiöstä. Henkilöstöä on yhteensä noin 400, ja työtehtävät vaihtelevat asiantuntijatehtävistä aina fyysiseen ulkotyöhön.

Ennaltaehkäisevään työkyvyn ylläpitoon keskittyminen on tuonut yritykselle hyviä tuloksia.

”Olemme saaneet poissaoloprosenttia oikeaan suuntaan eli tulokset näkyvät myös numeroina. Meillä ei ole tällä hetkellä yhtään yli 90 päivän poissaoloa ja poissaoloprosentti on noin 2. Se on rankassa ja fyysisessä työssä jo hyvä tulos”, Waldén iloitsee.

Työterveys on strateginen kumppani

Finlan ja Tampereen Energian yhteistyö on alusta asti ollut tiivistä. Yhteistyössä ovat mukana energiayhtiön johto ja myös henkilöstöhallinto. HR on mukana suurimmassa osassa työkykykeskusteluita, ja he toimivat esihenkilöiden tukena.

Waldénin mukaan, energiayhtiössä on oltu erityisen tyytyväisiä siihen, että työterveydessä painotetaan ennaltaehkäisevää työkyvyn ja terveyden ylläpitoa.

”Olen aina tykännyt siitä, että Finla tulee lähelle, ja he ovat opetelleet tuntemaan meidät. Jos ei tunne asiakkaan bisnestä, sen haasteita, työn luonteita ja ihmisiä, ei työterveydessä pysty tekemään tuloksellista työtä. Silloin työ kääntyy vain sairaanhoidon puolelle.”

Kuva Tampereen Energian laitoksesta Naistenlahdessa Tampereella.

 

Työnantajan näkökulmasta työterveys onkin Tampereen Energialle ennen kaikkea strateginen kumppani.

”On tärkeää, että ihmiset pysyvät työkuntoisina, vireinä ja fiilis hyvänä. Sitä kautta tulevat myös liiketaloudelliset asiat ja tuottavuus”, Waldén sanoo.

Myös tiedolla johtaminen on helpottunut, kun käytössä on työkykyjohtamisen järjestelmä Aino HealthManager. Järjestelmään on mahdollista kirjata tarkasti työkykyyn liittyviä asioita, tehdä hakuja ja ymmärtää kokonaisuutta paremmin.

Työterveyden tuki on tärkeä

Tampereen Energian henkilöstön näkökulmasta työterveydellä on iso merkitys arjen tukipilarina. Lääkäriaikoja on saatavilla ja apua saa nopeasti.

Myös maailman muutoksissa energiayhtiössä tukeudutaan työterveyden ammattilaisiin. Yhteistyö on aktiivista viikoittain.

”Parasta Finlassa on matala kynnys. Voin soittaa vastuulääkärillemme ja jutella haasteista ilman sen kummempaa byrokratiaa. Muutostilanteissakin soitan ensimmäisenä Finlalle, jotta he ovat tietoisia, millaisia muutoksia tehdään, ja he pystyvät omalta osaltaan niihin valmistautumaan”, Waldén kertoo.

Muutostilanteita Tampereen Energia onkin käynyt viime vuosina läpi useasti. Maailmalla tapahtuvat myllerrykset ja energiakriisi ovat koetelleet. Muutosneuvotteluiltakaan ei ole vältytty.

”Tässä epävarmassa maailmanajassa voi tulla isoja kriisejä, jotka heilauttavat tekemistämme. Työterveydellä on iso rooli muutoksessa tukemisessa. On tärkeää, että työterveys on lähellä”, Waldén sanoo.


Lue lisää, mitä muuta Finlasta on sanottu:

Miten VaBe ja Finla vähensivät sairauspoissaoloja kolmanneksella?

TAO, Turun Ammattiopistosäätiö ”Finlan toiminta on maanläheistä, ja se sopii meille hyvin”

Katso videolta, miten Glastonin ja Finlan yhteistyö on sujunut.