Käytäthän kasvomaskia kaikilla vastaanotoillamme.

Jos sinulla on hengitystieinfektion oireita, ota ensin yhteyttä omaan työterveyshoitajaasi tai asiakaspalveluumme puhelimen (03 25639555) tai chatin / videovastaanoton välityksellä.
Ethän tule millekään vastaanotolle hengitystieoireisena ilman ennakkoyhteydenottoa.

Tammenlehväkeskus Oy

”Finla todella tuntee työn ja sen tekijät”

Tammenlehväkeskus Oy tuottaa monipuolisia kuntoutus- ja asumispalveluja tamperelaisille ja pirkanmaalaisille asiakkailleen. Yrityksen toimitusjohtajan Satu Laitisen mukaan toimiva työterveys tarkoittaa tukea ja vahvaa ammatillista yhteistyötä henkilöstön työurien eri vaiheissa.

Pitkäjänteistä yhteistyötä

”Meillä tehdään paljon kolmevuorotyötä, ja monet haasteet liittyvät työn kuormittavuuteen”, Laitinen kertoo. Hoito- ja tukipalveluiden henkilöstön työ on fyysistä, mutta myös työkulttuurin tukemiseen liittyvät asiat ovat suuressa roolissa. Laitisen mukaan ennaltaehkäisevä työterveystoiminta on ensisijaisen tärkeää, sillä eri ikäiset ja uransa eri vaiheessa olevat työntekijät asettavat myös työterveydelle erilaisia vaatimuksia.

”Pitkäjänteinen yhteinen työskentely on mielestäni avainasemassa. Finla todella tuntee työn ja sen tekijät, ja se on kaikkein olennaisin asia”, korostaa Laitinen. Hänen mukaansa toimiva työterveyskulttuuri sekä hyvinvointi syntyvät nimenomaan yhteistyön kautta. Parin viime vuoden aikana Tammenlehväkeskuksen palvelurakenteen kustannuspainotukset ovat olleet ennaltaehkäisevässä työssä, ja Laitisen mielestä tulokset ovat vieneet työterveyttä oikeaan suuntaan.

”Olemme keskittyneet siihen, miten työkykyä ja uraa tuetaan”, hän kertoo. Käytännössä se on tarkoittanut esimerkiksi säännöllistä toiminnan suunnittelua työterveyskyselyiden vastausten pohjalta sekä työterveysraporteista saatujen havaintojen käsittelyä. Tulokset käydään läpi puolivuosittaisissa palavereissa.

”Näkisin, että meidän painopisteemme on vahvasti ennaltaehkäisevässä ja suunnitelmallisessa yhteistyössä”, Laitinen tuumii. ”Jokaisella työntekijällämme on vastuun lisäksi mahdollisuus vaikuttaa terveyteensä, työkykyynsä sekä työuransa tulevaisuuteen. Työnantaja tai työterveys ei voi pitää huolta henkilöstöstä heidän puolestaan, vaan yhdessä heidän kanssaan ja tukien. Pohdimme myös yhdessä työntekijöidemme kanssa, millaista tukea vaaditaan, jotta työhön paluu saadaan mahdollisimman sujuvaksi.”

Yhteistyö Finlan kanssa on ollut aktiivista, välitöntä ja toimivaa myös muilla osa-alueilla. Laitinen kiittelee esimerkiksi tukea ja koulutusta, jota Finla antaa esimiehille. Lähiesimies on tärkeässä asemassa työn koordinoijana, joten kaikki yksikön tai osaston työkyvyn edistämiseen tähtäävä toiminta on arvokasta. Yhteistyö on ollut myös toiminnallisesti tarkoituksenmukaista, sillä jokainen ratkaisu lähtee aina tietyn yksikön tarpeesta. Myös uusissa yksiköissä tai toimitiloissa tehdään aina aluksi selvitys, jossa nähdään, kuinka yksiköt toimivat ja mitä haasteita niiden toimintaan liittyy.

Henkilökohtaista, luotettavaa ja mutkatonta työterveyttä

Laitisen mukaan keskusteluyhteys on aina avoinna. Hän nostaa esiin myös sähköiset asiointikanavat ja portaalit, jotka parantavat tavoitettavuutta.

”Olemme saaneet myös ammattitaitoista työn ohjauksellista tukea haastaviin tilanteisiin”, Laitinen kertoo. ”Henkilökohtaisesti suurimmat kiitollisuuden hetket olen kokenut silloin, kun henkilön työura on saatu jatkumaan yhteistyön avulla. Eläköitymisen uhan alla tilanteet ovat usein haastavia ja raskaita, mutta olemme onnistuneet löytämään uusia näkökulmia ja kirkkaampia tulevaisuudennäkymiä.” Apu löytyy usein pitkäjänteisestä yhteistyöstä, mielekkään toimenkuvan etsimisestä sekä ajoissa toteutetusta ammatillisesta uudelleenohjauksesta.

Laitinen suosittelee Finlaa kaikille, jotka arvostavat henkilökohtaista lähestymistapaa jokapäiväiseen työterveyteen. Myös paikallisuus on tärkeää.

”Heidän tapansa työskennellä on henkilökohtainen ja mutkaton”, hän toteaa, mutta nostaa kaikkein tärkeimmäksi seikaksi luottamuksen ilmapiirin. ”Yhteydenpito on helppoa ja asioita voi ottaa avoimesti esille. Voin luottaa siihen, että asioita pyritään parantamaan pitkäjänteisesti ja yhdessä, meidän tarpeitamme kuunnellen.” Laitisen mukaan työterveyskumppanin on ymmärrettävä yrityksen näkökulma sekä resurssit. On oltava perillä siitä, mitä on mahdollista toteuttaa ja mitä keinoja on käytettävissä. Ymmärrys kehittyy vuosien varrella, ja Laitinen arvostaakin yhteyshenkilöiden pysyvyyttä sekä henkilökohtaista kontaktia.

”Finlan toiminnalla on selkeästi kasvot”, hän kiteyttää. ”Työterveydellämme on optimistinen, positiivinen mutta realistinen pohja. Se mahdollistaa vaihtoehtojen harkitun tarkastelun henkilöstön ja työntekijöiden kanssa, koko työyhteisön parhaaksi.”

Käytäthän kasvomaskia kaikilla vastaanotoillamme.

Jos sinulla on hengitystieinfektion oireita, ota ensin yhteyttä omaan työterveyshoitajaasi tai asiakaspalveluumme puhelimen (03 25639555) tai chatin / videovastaanoton välityksellä.
Ethän tule millekään vastaanotolle hengitystieoireisena ilman ennakkoyhteydenottoa.