Glaston

Glaston Finlandin HR-johtaja Stiina Enqvist kertoo yhteistyöstä Finla Työterveys Oy:n kanssa.

”Finlalaisista puhutaan meillä kuin omista henkilöistä”

Lasinjalostusalalla toimiva Glaston valmistaa Tampereen tehtaallaan turvalasin tekemiseen tarkoitettuja koneita. Pitkä yhteinen historia Finlan kanssa on tehnyt yhteistyöstä läheistä, ja aito välittäminen näkyy arjessa.

Glaston valmistaa Tampereen tehtaallaan koneita, joilla tehdään lasista turvalasia. Yrityksen palveluihin kuuluu myös huoltopalvelu ja päivitystuotteet koneisiin. Maailmanlaajuisesti Glastonin konsernissa työskentelee noin 850 ihmistä, joista reilut 200 Suomessa ja pääosin Tampereella.

Glastonin ja Finlan yhteistyö on yltänyt jo vuosikymmenten mittaiseksi. Vuosien mittaan Finlasta on tullut lasinjalostuskoneita valmistavalle Glastonille läheinen ja helposti lähestyttävä kumppani.

”Tunnemme hyvin puolin ja toisin. Yhteistyö on aina ollut läheistä ja yhteyttä voi ottaa matalalla kynnyksellä. Henkilöstömme – esihenkilöt erityisesti – puhuvatkin finlalaisista jo kuin omista henkilöistä”, Glaston Finlandin HR-johtaja Stiina Enqvist kertoo.

Matkatyön rasitukset erityistarkkailussa

Vaikka tehtaan kokoonpanotöissä vaaditaan toisinaan varsin akrobaattisia työasentoja, ei työ konetehtaalla ole erityisen riskialtista. Sairauspoissaolot ovat aina olleet yrityksessä maltillisia, mutta samalla työkyvyn hallintaan kiinnitetään yrityksessä myös huomiota matalalla kynnyksellä.

Glaston on saanut Finlalta tukea niin työpaikkaselvityksissä, kuormittumisen ja altistumisen arvioinnissa kuin konkreettisina toimenpide-ehdotuksina työterveyden parantamiseksi. Myös yksittäisen työntekijän kannalta ennaltaehkäisevä toiminta ja nopea reagointi on tärkeää.

”Sairauspoissaolojen kohdalla mietimme jo heti alkuvaiheessa yhdessä työterveyden kanssa, millaisia toimenpiteitä tarvitaan, jotta voimme auttaa henkilöä”, Enqvist kertoo.

Glastonilla osa henkilöstöstä tekee myös paljon matkatyötä. Matkustuspäiviä asiakasprojekteissa saattaa kertyä jopa 180–200 vuodessa, sillä asiakkaita on ympäri maailman.

”Matkatyön rasittavuus on näille työntekijöille sellainen erityispiirre, joka tulee huomioida. Heille järjestetään terveysselvityksiä ja terveystarkastuksia tiheämmin kuin muulle henkilöstölle, ja jo työhöntulotarkastus on tarkempi”, Enqvist sanoo.

Matkatyötä tekeville on mahdollistettu myös työterveyspalvelut etänä. Enqvist kiittelee sitä, että etävastaanotot ovat viime vuosina yleistyneet, jotta myös matkoilla oleva henkilöstö pääsee aina työterveyspalvelujen piiriin.

Toimenpiteet lähtevät tarpeista

Enqvistin mukaan yksi yhteistyön parhaita puolia on se, että Finlaan on aina helppo olla yhteydessä, jos tarvetta ilmenee.

”Työterveys myös reagoi nopeasti, jos he huomaavat jotakin, mistä meidän tulisi olla tietoisia. Näin voimme tehdä nopeita toimenpiteitä”, Enqvist kertoo.

Hänen mukaansa toiminta Finlan kanssa on ollut myös kustannustehokasta, sillä kaikki toimenpiteet lähtevät Glastonin tarpeista.

”Meillä on puolivuosittain kehityspalaverit, joissa tarkastellaan, onko sairauspoissaoloissa tai kustannuksissa piikkejä ja pohditaan, mitä niille voisi tehdä. Finlan toiminnassa on aitoa välittämistä.”

Katso myös:

 

Katso tästä Glaston-videoklipit (5 kpl):

Hyväksy evästeet katsoaksesi tämän videon.

Jos video ei näy, se johtuu siitä, että selaimella ei ole hyväksytty kaikkia evästeitä. Pääset katsomaan videon Youtuben kautta täältä.