Esittelyssä koordinoiva työterveyshoitaja Heidi Lehtonen

Olen Heidi Lehtonen, koordinoiva työterveyshoitaja ja pitkän linjan finlalainen.

Olin onnekas, kun vuonna -94 Tampereen Työterveys ry:n johtava hoitaja näki minun aidon intoni työterveyshuoltoa kohtaan. Pääsin vastavalmistuneena terveydenhoitajana – keskellä pahinta lamaa – kiinni sijaisuuteen ja sitä kautta työterveyshuollon maailmaan.

Sijaisuuden loputtua ajauduin jatko-opiskelemaan ja töihin työterveyshoitajaksi Lappeenrantaan. Vuoden kuluttua tuli soitto jo tutuksi käyneestä työpaikasta Tampereelta, ja minulle tarjottiin Finlasta työterveyshoitajan töitä. Kahdessa viikossa olin tehnyt muuton takaisin Tampereelle ja aloittanut työt tutussa työyhteisössä.

Sille tielle jäin, enkä ole katunut hetkeäkään.

Yrityksen nimi on vaihtunut matkan varrella ja oma työni on vuosien varrella muuttunut omasta näkövinkkelistä katsottuna yhä haastavampaan ja mielenkiintoisempaan suuntaan. Työskentelen tällä hetkellä koordinoivana työterveyshoitajana asiakasyrityksessä, jota voidaan pitää suuryrityksenä sekä suomalaisittain että maailmanlaajuisestikin katsottuna. Yritykseen kuuluu kolme laajempaa kokonaisuutta kolmella eri paikkakunnalla sekä 11 pienempää toimipistettä eri puolella Suomea.

 

Monipuolinen työnkuva innostaa

Koordinoivan hoitajan työ rinnastetaan usein vertauskuvallisesti lennonjohtajan rooliin. Työnkuvaani kuuluukin monipuolisten työterveyshoitajan töiden lisäksi yrityksen työterveyshuollon koordinointi Suomen rajojen sisällä yhdessä työterveyslääkärin kanssa.

Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on huolehtia siitä, että työterveyshuoltopalvelut ovat kaikkialla samanarvoiset ja -laajuiset. Tätä ohjaa yksi yhteinen työterveyshuollon toimintasuunnitelma, joka luodaan yhteistyössä työterveyshuollon tiimin ja yrityksen edustajien kanssa. Tehtävänäni on tiedottaa suunnitelman sisällöstä kaikkia osapuolia ja valvoa, että suunnitelma myös toteutuu. Vuosittain raportoidaan tehdyt työt ja koostetaan yksi ainut korvaushakemus työterveyshuollon kuluista eteenpäin.

Tehtäviini kuuluu myös sairauspoissaolojen ja työterveyshuollon kulujen seuranta säännöllisesti ja yhteenvetojen tiedottaminen yritykselle eteenpäin. Osallistun työterveyshuollon ohjaustyöryhmään yhdessä koordinoivan lääkärin kanssa. Ohjaustyöryhmässä käydään läpi muun muassa yhteenvetoja ja määritellään raameja työterveyshuollolle.

Osana arkeani teen myös lukuisia pienempiä työterveyshuollon koordinoivia tehtäviä, jotta asiakasyrityksen työterveyshuolto toimisi mutkattomasti.

Koordinoivan työterveyshoitajan roolissa pääsen tekemään tiivistä yhteistyötä yrityksen lisäksi myös eri yhteistyökumppanien kanssa. Tavoitteena on yhdessä kehittää yrityksen työhyvinvointia.

Työssäni pidän erityisesti siitä, kun saan ideoida uutta ja kehittää työterveyshuoltoa. Parasta on työn monipuolisuus ja se, että pääsen tekemään työterveyshuollon kehittämistyötä työterveyshuoltotiimien, yrityksen edustajien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Onnekseni saan olla töissä asiakasyrityksessä, jossa ollaan valmiita kokeilemaan uusia tuulia ja hyödyntämään työterveyshuollon uusia työkaluja ennakkoluulottomasti.

On rikkaus nähdä työterveyshuollon näkökulma näin laajasta näkövinkkelistä!

Koordinoiva työterveyshoitaja Heidi Lehtonen

Heidi Lehtonen
työterveyshoitaja
Finla Työterveys