Finla muuttuu osakeyhtiöksi

Tampereen Työterveys ry:n syyskokous päätti 23.11.2015, että yhdistyksen työterveysliiketoiminta yhtiöitetään. Yhdistyksen taloudellinen toiminta on yhdistyslain näkökulmasta arvioituna kasvanut varsin suureksi (liikevaihto vuonna 2014 16,5 milj. euroa) ja on siten tarpeellista siirtää erilliseen yhtiöön. Yhtiö aloittaa toimintansa 1.2.2016. Tampereen Työterveys ry jatkaa toimintaansa yhdistyksen sääntöjen mukaisesti työpaikkaterveyden ja ennaltaehkäisevän toiminnan edistämiseksi.

Perustettavan yhtiön, Finla Työterveys Oy:n, kaikki osakkeet omistaa Tampereen Työterveys ry.

Syyskokous päätti lisäksi, että Tampereen Työterveys ry:n ja perustettavan Finla Työterveys Oy:n hallituksen muodostavat vuonna 2016:
Toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, Pirkanmaan Osuuskauppa, hallituksen puheenjohtaja
Toimitusjohtaja Timo Jänne, Linkosuon Leipomo Oy, vpj
Johtaja Kari Juutilainen, Alma Media Oyj
Alueen varajohtaja Tomi Tulonen, Nordea Pankki Suomi Oyj
Henkilöstöjohtaja Terhi Nieminen, Patria Oyj
Henkilöstöjohtaja Ville Nurmi, Nokian Renkaat Oyj
Henkilöstöpäällikkö Juha Rötsä, Metsä Board Oy Tako
Toimitusjohtaja Eero Tomi, Agco Power Oy
Henkilöstöjohtaja Tero Tuominiemi, Saarioinen Oy
Toimitusjohtaja Reijo Havonen, Vertex Systems Oy

Toimintamme säilyy kaiken puolin ennallaan yhtiöittämisen jälkeenkin. Tämä ei vaadi mitään toimenpiteitä asiakkailta. Yhtiön muuttuvasta pankkiyhteydestä informoidaan asiakkaita.

Hinnastomme pysyy ennallaan ja tavoitteemme on jatkossakin tuottaa työterveyspalveluita laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.