Suunnistava työterveyslääkäri Lotta Karhola: Menestys on hyvinvoinnin sivutuote

Lotta Karhola, maajoukkuesuunnistaja ja Finlan työterveyslääkäri

Olen Lotta Karhola, 30-vuotias lääkäri ja maajoukkuesuunnistaja. Tällä hetkellä teen työterveyslääkärin töitä Finlan Kangasalan toimipisteessä ja jatkan urheilu-uraani Suomen suunnistusmaajoukkueessa. Seuratasolla edustan Tampereen Pyrintöä ja Pyrinnön ’Punahilkkojen’ kanssa tulee juostua vuoden hauskimmat kisat: Venlojen viesti ja Ruotsin 10mila.

Olen suunnistanut 6-vuotiaasta asti Tampereen Pyrinnössä ja ollut koukussa alusta lähtien. Olin mukana nuorten maajoukkueessa 17–20-vuotiaana, mutta sen jälkeen erinäisten vammojen ja vaikeuksien myötä olin jo kokonaan lopettaa urheilemisen. Vuonna 2015 kuitenkin löytyi uusi tasapaino elämään, ja palo tavoitteelliseen suunnistamiseen syttyi uudestaan. Siitä lähtien olen pikkuhiljaa kiivennyt kohti maailman kärkeä, tänä kesänä vihdoin maailmancupin kokonaiskilpailussa 10 joukkoon.

Suunnistuksessa lajina kiehtoo sen monipuolisuus: sen lisäksi, että vaaditaan äärimmäistä fyysistä suorituskykyä erilaisissa olosuhteissa, täytyy osata käyttää aivojaan, tehdä oikeita valintoja ja teknisesti vaativaa suunnistustyötä joka hetki. Täydellistä suoritusta ei ole. Aina olisi voinut olla vähän nopeampi tai vähän taitavampi. Samalla suoritus on täynnä onnistumisia ja rastien löytämisen riemua.

Valmistuin lääkäriksi 2018 ja sen jälkeen olen lääkäriurani kolme ensimmäistä vuotta tehnyt lähinnä osa-aikaisia pätkätöitä. Tämä on mahdollistanut isomman ja ajankohtaisemman unelmani toteuttamisen ja panostamisen täysillä urheiluun. Maajoukkuetasolla suunnistaminen tarkoittaa, että omassa arjessa joka viikko tehdään 8–11 harjoitusta, juostaan kotimaassa kisoja viikonloppuisin huhtikuusta lokakuuhun ja noin 12 viikkoa vuodesta vietetään ulkomailla leireillä ja kisamatkoilla.

Lempilauseitani urheiluun (ja elämään) liittyen ovat ’Terve urheilija menestyy’ ja ’Menestys on hyvinvoinnin sivutuote’. Yllä mainittujen harjoitusten ja leirien lisäksi käytän paljon aikaa palautumiseen, kehon huoltamiseen, lepäämiseen, riittävästä ravinnosta huolehtimiseen ja henkisen hyvinvoinnin teemojen käsittelyyn. Urheilu ei siis missään nimessä ole vain hampaat irvessä treenaamista, vaan myös oikean tasapainon löytämistä ja itsestä huolehtimista.

Maajoukkuetason urheilu vaatii paljon aikaa, pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta. En koe, että olen erityisesti luopunut mistään, koska nautin tästä elämäntavasta niin paljon. Elämään saa merkitystä tavoitteista, joita kohti jatkuvasti pyrkii, ja nautin säännöllisestä elämänrytmistä. Harjoitteleminen itsessään tuo hyvää oloa, etenkin silloin, kun näkee oman kehittymisen juoksuvauhdeissa tai tuloslistoilla.

Parasta suunnistuksessa taitaa kuitenkin olla lajin ympärillä elävä yhteisö ja kaikki ne paikat ja tilanteet, joihin urheilu vie. Samanhenkisiä ystäviä löytyy ympäri Suomen ja ulkomailta asti, aina löytyy apua ja tukea laji-ihmisiltä mihin ikinä meneekään. Kansainvälisiä kisoja kiertämällä pääsee näkemään jos jonkinlaisia vuoria, metsiä, hiekkarantoja ja kallioita, jotka muuten olisivat varmasti jääneet näkemättä.

Finlaan päädyin tänä syksynä töihin, kun täältä tarjottiin mahdollisuutta oppia uutta ja olla mukana myös vastuulääkärityössä, mutta kuitenkin osa-aikaisesti urheilun asettamissa raameissa. Pidän työssäni siitä, että mukana on myös ennaltaehkäisevää ja terveyttä ylläpitävää puolta eikä ainoastaan sairauksien hoitoa. Resursseja on riittävästi ja asiantuntijoita käytettävissä. Toki työhön liittyy myös käytännöllisiä hyviä puolia: osa-aikaisuus ja leirimatkat onnistuvat, koska asioilla ei ole yleensä mahdoton kiire, työkuormaa ja vastuuyritysten määrää voi säätää, eikä ole yötyötä.

Urheilijana olen oppinut monia elämäntaitoja, joita voi hyödyntää myös lääkärin työssä. Esimerkkeinä näistä yhteistyön tekeminen, tehokas ajankäyttö, tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus sekä stressinhallinta. Palautumisen tärkeyttä ja elämän kokonaiskuormituksen huomiointia yritän painottaa myös asiakkaille ja levittää liikunnan ilosanomaa. Olen kantapään kautta oppinut sen, että kaikkea ei voi saada, eikä yksi ihminen veny kovin moneen asiaan samanaikaisesti. Täytyy valita prioriteetit ja rakentaa elämä näiden mukaan. Tämänhetkisessä urheilijan arjessani täysipäiväinen työ ei olisi mitenkään mahdollista, kiitos siis Finlalle siitä, että saan tehdä tätä omien voimavarojeni puitteissa!